maanantai 8. huhtikuuta 2013

Löytö: Hananpidentäjä

Oletko koskaan kuullut hananpidentäjästä? Minä en ainakakaan ole tai tarkemmin en ollut kuullut sellaisesta, kunnes lauantai aamun hiljaisena hetkenä surffailin netissä lastentarvikkeiden ihmeellisessä maailmassa ja törmäsin tähän,

Aqueduck hananpidentäjään Lekmerin verkkokaupassa. Ensimmäinen reaktioni hieman huvittunut hymähdys, kaikkea sitä keksitäänkin..
.
Hetken asiaa pohdittuani olinkin sitä mieltä, että tämä saattaisikin olla ihan toimiva juttu. Esimerkiksi meillä, kun käsiä pestään paljon ja molemmilla tytöillä on oma korokkeensa jota sitten vaihdetaan ennen käsienpesua, sillä toisen korokkeelle ei voi tietenkään nousta.

Tämän ideahan on se, että vesi suihkuaa lähemmäs altaan reunaa ja lapsi yltää pesemään kätensä ilman koroketta.





Kaiken kaikkiaan lastentarvikkeiden määrä on nykyään aivan valtava  ja esim. esikoistaan odottavat vanhemmat ovat varmasti aivan pyörryksissä kaiken tavarapaljouden keskellä. Mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä taas ei. Kokosin tähän pienen kollaasin niistä tarvikkeista, jotka ainakin me olemme  neljän lapsen kokemuksella kokeneet tarpeelliseksi.

Babybjörn, Babysitter, Balance, Ruskea - BeigeNG Baby, Big Star, Imetystyyny, Pieni, TummansininenBabyBjörn, Pottatuoli, HarmaaTicket to Heaven, Lämpöpussi, Navy Iris
 Nämä ja paljon muita lastentarvikkeita löydät osoitteesta www.lekmer.fi.

Mikä on ollut sinun turhin lastentarvike hankintasi? Ja mitä ilman, et tulisi toimeen?

4 kommenttia:

  1. Lastentarvikehankinnoista on muutama vuosi vierähtänyt, mutta ihan turhake aikoinaan oli tuttipullon steriloija. Hirvee möhkäke ja vei hurjasti kaappitilaa. Oli niin hankalakäyttöinen, että pullot tuli keitettyä kattilassa. Aivan mahtava keksintö oli kirpparilta ostettu tuoli+pöytä yhdistelmä, johon sai sujauttaa lapsen. Siinä oli pyörät alla ja lapsi nautti valtavasti potkiessaan ympäri huushollia. Ja äiti nautti pienestä lepohetkestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäkin muuten löytyy tuo tuttipullojen steriloija kaapista. Stereoiden ollessa vauvoja se olikin ahkerassa käytössä mutta nyt se vaan taitaa pölyyntyä kaapissa, kun minimies ei niitä tuttipullojakaan tarvitse.

      Poista
  2. Turhin hankinta oli maidonkerääjät, koska niille ei ole ollut tarvetta.
    Tärkeimpiä hankintoja on tietenkin monta, mutta etenkin imetystyyny ja rintakumit ovat osoittautuneet elintärkeiksi meillä :) Rintakumia en onneksi enää joudu käyttämään kovin usein, mutta alussa kun rinnan päät olivat aivan haavaumilla, olisin voinut maksaa rintakumeista vaikka 100 euroa/kpl :D
    Myös rintapumppu on tuonut ihanaa helpotusta elämään, kun olen pystynyt pumppaamaan maitoa evääksi sellaisiin paikkoihin, joissa en halua imettää. Rintapumpun ansiosta olen myös päässyt käymään ilman vauvaa shoppailemassa yms., joten se on tuonut paljon vapautta elämään.
    Sori etten pystynyt sanomaan vain yhtä asiaa :)

    VastaaPoista
  3. Kaikkea ne keksii, en ole moisesta hanan pidentäjästä kuullutkaan. Mutta hankintaan taitaa mennä. Meillä on kylppärissä niin iso lavuaari, että alle metrinen ei oikein yllä korokkeen avullakaan hanan alle. Tuo on just loistava ratkaisu. Kiitti siis :) ps. Käyn täällä säännöllisesti mutta en ikinä muista kommentoida. Jatka samaan malliin. Tykkään siis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3