maanantai 24. kesäkuuta 2013

I'm SALE ing ja pohdin tulevaa

Mitä te aiotte ostaa alennusmyynneistä vai oletteko jo kenties ostaneet? Lapsille löytäisin jatkuvasti kaikkea ihanaa, mutta todellinen tarve on tällä hetkellä omille vaatteille. Sillä eihän ne kilot ole mihinkään itsestään kadonneet, vaikka sormet ja varpaat ristissä niin toivonkin.

 Kävinkin juhannuksen aikaan kaappini läpi ja katsoin mitkä vaatteistani mahtuu päälleni ja kirjoittelin listaa niistä vaatteista, mitä oikeasti pitäisi hankkia. Alesta tai ei. Tarvitsisin ainakin farkut ja mukavia & rentoja kotivaatteita, sillä kotonahan minä pääsääntöisesti olen. Tarvetta olisi myös paremmille vaatteita mutta ne sijoitan kiirellisyysluokkaan 2.

Näitä ensin mainittuja sitten tilasinkin Stockmann:in alesta ja  lähetin myös pienen tilauksen H&M:lle. Itselle on aina vaikeampaa ostaa vaatteita nettikaupoista H&M:ää lukuunottamatta (se on toimittanut vaatteita tarpeisiini jo useamman vuoden ajan). Mutta toisaalta en jaksa enkä edes ehtisikään käyttää tuntikausia kaupoissa kiertelyyn ja sovitteluun. Voihan ne epäsopivat vaatteet aina palauttaa.

Tässä kollaasi niistä vaatteista, jotka mm. lähtivät kohti tämän äidin vaatekaappia. Raikkaita vaatteita piristämään tulevaa syksyä.


kuvat: stockmann.fi

Niin teimme siis päätöksen, että olen kotona siihen asti, kun minimies täyttää kaksi vuotta. Sitten palaan takaisin työelämään. Se minne, onkin vielä mysteeri, sillä tällä hetkellä palaaminen "uusvanhaan" työpaikkaani ei tunnu edes vaihtoehdolta.

Mielessäni on pyöritellyt vaihtoehtoja ns. unelmatyöstä mutta totuushan on se, että minun koulutuksellani vaihtoehdot ovat rajalliset ilman hyvää tuuria tai suhteita. Mutta haaveillahan aina saa, ja kenties juuri tämä haave toteutuu...

Haaveiden täyteistä alkanutta viikkoa.

P.S. Sain Valkoisen lumoissa blogin Merviltä haasteen (kiitos siitä), johon aion perehtyä heti sopivan hetken tullen.

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi :)

    Kiinostaiko toistemme seuraaminen?

    http://kaika85.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ompas pirteän värisiä vaatteita. Itse etsin kanssa alesta nyt oloasuja kotiin. :)
    Työtä etsin ja mietin myös mikä olisi se unelma duuni. Sellaista kun ei tunnu olevan. Se varmaan osuu kohdalle kuitenkin silloin kun vähiten odottaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3